Viime perjantain kirjoituksessa kerroin, että päivätöissä on ollut hieman kiireistä. Tämän lisäksi puuhaa aiheutti eräs toinenkin projekti, joka puolivahingossa sattui samalle ajankohdalle, mutta oli samalla sopivaa vastapainoa päivätyön paineille ja stressaukselle. Iltapäivällä kun laahustin pitkän työpäivän päätteeksi kotiin, oli aika kaivaa nörttilasit esiin ja viettää pari tuntia koodaillen. Moni teistä onkin varmaan jo törmännyt tähän pieneen sivuprojektiini eilen, kun lopputulos…